tiistai 19. maaliskuuta 2013

Mäntän talvinome ja Elmerin arvokas työ

Lauantai aamuna lähdettiin Jipon kanssa kaksistaan ajelemaan kohti Mänttää. Matkaa tuli sivuunsa jotain 230km. Päästiin iltapäiväryhmään, joten matkaan lähdettiin vasta kasin maissa. Elmeri nakattiin hoitoon, en viitsinyt ottaa sitä mukaan kun ei se muutenkaan tykkää autoilusta.
Aamupäiväryhmä oli jo lopuillaan, kun perille päästiin. Hyvin sujuvasti oli koe ilmeisesti kulkenut. Huono homma sinänsä, kun kerkesin ainoastaan koiran käyttää vain tarpeillaan ja sitten jo pitikin lähteä kohti koepaikkaa. Otin damin mukaan starttipaikalle, annoin Jipon kantaa sitä ja tein parit luovutukset ennen koetta. Hyvin sain vireen laskeutumaan ja piippauskin jäi odottelupaikalle.
Koe tehtiin parityöskentelynä. Meidän parina oli labu narttu. Pienempi numero, eli me, aloitettiin.
Koe alkoi ohjauksella, polkua pitkin noin 70-80m. Linjan päässä oli useampi dami. Tämä meni hyvin, annoin vain yhden eteen-käskyn ja pillitin hyvissä ajoin ettei Sportti juoksisi yli ;) Koira veti KOLME kuperkeikkaa matkalla, kun jalat eivät toimineet yhtä nopeaa kuin jalat. Pillitin luoksetulon heti kun dami oli suussa, Jippo vilkaisi eteenpäin, huomasi selvästi muutkin damit, muttei kuitenkaan vaihtanut. Palautusvauhti oli nopea, dami suoraan käteen. Pyöräytti damin suussa, tästä miinusta. Tuomari sanoi, että jopas se koira häntä huijasi kun hän katsoi meidän tultua paikalle, että onpas siinä rauhallinen flätti, mutta totuus olikin toinen koiran lähtiessä ohjaukseen :) Tämän jälkeen me mentiin piiloon auton taakse, toisen parin suorittaessa ohjauksen.
Piilossa Jippo vinku pari kertaa ja vapisi hurjana.
Seuraavana oli kakkosmarkkeeraus. Heitoista näkyi vain kaaret, damit putosivat mäen taakse. Lisäksi heittäjä vaihtoi paikkaa heittojen välissä. Jippo haki 1.heitetyn ensin, juoksi suoraan pudotuspaikalle. Palauttaessa tuli eri polkua pitkin kun pakkohan se toinenkin dami oli "kurkattava".. 2.heitetyllekin se juoksi suoraan, muttei saanut sitä jostain syystä heti ylös. Laajensi hieman hakua, kesti kauan ennen kuin löysi.
Sitten mentiin hakuun. Haku oli kahdella eri alueella, molemmin puolin tietä. Koirat laitettiin yhtä aikaan hakuun, toinen toiselle puolelle ja toinen top.selle. Otettiin yhdet damit pois ja vaihdettiin puolia, ja sama uusiksi. Dameja alueilla oli 4 +4 ja aikaa 10min. Jippo teki tosi hyvää hakua, kolmannen damin kohdalla se viipyi pitkään, muttei kertaakaan tullut alueelta pois ilman damia. Very good! Koirat oli etsimässä viimeistä damia kun aika loppui. Tuomari sanoi, että kutsukaa koirat pois ja jos on dami suussa niin se vielä hyväksytään. Ja Jippohan se sieltä porskutti tuoda viimeistä damia! Saatiin ylös siis 4/4 :)
Siihen loppui se koe. Olin kyllä tosi tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt meihin molempiin. Koira toimi kivasti, (mitä nyt vähän metsästi dami suussa..) ja minä oli tosi rauhallinen ja rento.

Tässäpä koeselostus:

AVOIN luokka, 20 koiraa
Tuomarit Maija Lappalainen ja Kirsi Rantala

HAKU: 
Tekee hyvävauhtista hakua molemmilla alueilla. 4/4.
 9 p.

MARKKEERAUS:
Malttaa rauhallisesti odottaa heitot. Hakee vauhdikkaasti 1.heitetyn. Palauttaessa hieman metsästää dami suussa. 2.heitetylle suoraan, joutuu etsimään aika kauan. 
8,5p.

OHJAUS:
Erittäin vauhdikas koira, suorittaa linjan hienosti. Hieman levoton suu palauttaessa.
9+ p.

TYÖSKENTELYHALU JA TEHOKKUUS SEKÄ YHTEISTYÖ:
Hyvässä yhteistyössä. 9-p.
Hyvässä yhteistyössä, hyvä passissa.  9,5p.
 yht. keskiarvo 9,125p.

Pisteet yhteensä 35,875/40
 4. SIJA  

En uskonut että neljäs sija olisi kotiin viemisinä, näillä treenimäärillä, joten ei voi olla kuin tyytyväinen :)



Sen sijaan Elmeri on aloittanut uuden työn, se oli minulla töissä mukana kokonaisen työpäivän. Siellä se sai osakseen hirmusesti rapsutuksia ja rakkautta, oli enemmän kuin toivottu maskotti :) Ja Elmerihän tykkää. Siitä tulisi varmasti loistava kaverikoira, kun se rakastaa ihmisiä eikä pelkää erilaisia ihmisiä. Meillä töissä on monenlaista asukasta, osa kulkee rollaattoreilla ja osa juosten, toiset huutaa ja toiset laulaa. Mutta kaikki oli Elmerin mielestä toooosi ihania. Siellä se humputti irti mennä, muiden seassa. Aamupäivästä käytiin pariin otteeseen ulkoilemassa, vanhukset tykkäsi talutella ja nauttivat koiran seurasta. Ulkoilu sai ihan uuden ilmeen. Iltapäivästä oltiin takapihalla, jossa virkeimmät asukkaat heittelivät Elmerille frisbeetä ja palloa.
Välillä päivällä laitoin koiran kehikon taakse lepäämään, sinnekin se asettui hyvin ja alkoi heti kuorsaamaan.
Kyllä mulla on sitten sopeutuvainen koira, Jipon kanssa tuollainen ei ikinä onnistuisi, sellainen stressaaja se on. Toki on Jippokin töissä käynyt jne. mutta kyllä se siitä stressaakin.
Elmeri pääsee jatkossa uudestaan ilahduttamaan meidän asukkaita, niin hyvin päivä sujui. Saatiin niin monen vanhuksen silmät taas kirkastumaan, että meinaa ihan vesi alkaa kiertämään omissakin silmissä. <3

Tulevana viikonloppuna me lähetään flattien kevättreffeille, kivaa kivaa! :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti