Toukokuun alussa käytiin mittaamassa luonnetta, Maaningalla. Ei tullut yllätyksiä vastaan, + 172 pistettä, laukausvarma. Tarkempi pöytäkirja löytyy LUONNETESTI- sivulta ylhäältä ^.
Toukokuun lopussa tokoiltiin. Koe oli meidän yhdistyksen järjestämä ja se pidettiin Varkaudessa. Tuomarina toimi Anne Nokelainen. Ajattelin, että ilmoitan J:n viimeisen kerran Avoimeen luokkaan, mutta jos ei ykköstä tule niin sitten ei tule, en jaksa enää paneutua niihin liikkeisiin. Kannatti ilmoittaa, koe meni hyvin. Tavoistani poiketen päätin vetää överiks, enkä lenkittänyt ym koiraa ennen koetta. Yleensä juoksutan sen pyörällä, teen nometreenit tai muuten vaan puran liian energian pois. Päätin kokeilla päinvastaista enkä siis käyttänyt sitä kuin tarpeillaan ja ennen koetta hetsasin sen frisbeellä ja pallolla. Riskinä tässä oli se, että J alkaa yrittää yli ja silloin se ennakoi liikkurin käskyistä ja E-D-I-S-T-Ä-Ä ihan hulluna. Otin riskin ja koira tuntui ihan huippu hyvälle. Se kantoi itseäänkin ihan eri tavalla.
Paikalla makuu meni hyvin, kaveri oli katsomassa ja sanoi että muutaman kerran J oli vilkaissut sivulle, mutta äkkiä kääntynyt korvat höröllä katsomaan piiloa, ihan kuin minä olisin jotain huudellut. Paikalla olosta tuli 10.
Seuraaminen oli hyvää (mun mielestä se oli hieman edessä..), ensimmäisissä askelissa ahisti jalkaa (korjas kuitenkin aika äkkiä), juoksussa edisti melkein puolikkaan koiran mitan, käännökset oli tiiviit ilman törmäyksiä, perusasennot oli suorat ja nopeat. Tästä siis 9,5.
Tässä välissä näkyi Jipon "yli"innokkuus, hyppäsi vapauttaessa mua vasten ja haukahti..
Liikkeestä maahanmeno oli hyvä, ehkä hiukan edisti, maahanmeno oli nopea ja perusasento suora. Siitä tuli 10. Tämän jälkeenkin J haukahti....
Luoksetulossa oli ylläripylläri sata lasissa, minkä takia jarrut antoi hieman periksi. Mun käsimerkki oli tosi voimakas, olisi ehkä pitänyt antaa käsimerkki hieman aikasemmin, koira valui vähän yli merkin. Sivulle tulo oli hyvä, ei törmännyt ja heitti nätisti pyllyn sivulle. Tästä saatiin 9.
Liikkeestä seisominen oli napakka. Olin ihan varma, että koira kääntyy kun kävelen sen ohi, asento oli sen verran vino ja hieman rauhaton. Mutta onneksi ei kääntynyt. Lopussa oli oma moka, tulin koiran sivulle väärään kohtaan, jolloin perusasento jäi vinoksi. Tuomari ei tätä huomannut.. Tästä tuli 10. Tämän jälkeenkin J innostui ja päästi kiljahduksen...
Noutaminen oli erittäin vauhdikas, siitä saatiin ihan maininta. Hiekka vaan pöllysi, ylösotto ja sivulle tulo oli vauhdista huolimatta hyviä. Heiton jälkeen J kumartu valmiiksi eteen päin, tekee sen aina(ei kuitenkaan ikinä liikuta tassujaan.).. Ei siis törmäystä. 10 pistettä tuli myös noudosta.
Kaket oli hyvät, ensimmäinen maahanmeno siis sivulla, oli mun makuun turhan hidas ja J jäi kameli asentoon (tassut siis jalkojen alle...hassu_koira). Vaihdot oli ripeät. (mietin vaan, että eiköhän koske kun kameliasennosta nousee/ponnistaa vauhdilla istumaan...?) Kakeista 10.
Hyppy oli myös ok. Jäi taas lähes kiinni esteeseen, muttei koskenut siihen kummassakaan hypyssä. Sivulle tulo suora. Hyppy sai 10.
Kokonaisvaikutelmaan vaikutti kiljahdukset, joten tuomari tiputti sen 10:stä 9:ksään. Tässäkin vaiheessa J kiljahti :D Tuomari vaan totesi, että juuri tuota tarkoitan ;)
Lopputulos oli AVO1, 195p. KP ja 1.sija --> TK2 :) Ei yhtään pöllömpi koekauden aloitus :)
Kokeeseen olen kaikin puolin tyytyväinen. Oltiin ensimmäisiä yksilösuorituksissa > huono homma, ei kerkee kunnolla hetsata, ei kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan.. Kenttä oli vieras meille > ei vaikutusta nähtävästi, kertaakaan J ei haistellut maata eikä muutenkaan ihmetellyt ympäristöä. Perusasennot ja sivulle tulot olivat suoria > Jee, ollaan edistytty. :)). Ei ennakoinut liikkuria > Wuhuuu, voittaja fiilis, oppi mennyt perille! Tokokokeen sain videolle, ensimmäistä kertaa siis. On ilo huomata videota katsoessa, että Jipolla on ihan sika kivaa tehä mun kanssa tokoa, häntä heiluu koko ajan ja kontakti pysyy :))
Myös luonnetesti on kuvattu mun luurilla, mut mä en saa näkymään sitä tietokoneella, joten joutuu turvautumaan ulkopuolisen apuaan. Lisään videot sitten kun saan ne näkymään.
Seuraava toko koe on varmaan heinäkuussa, jos vaan mahdutaan mukaan. Voittaja luokan korkkaus, apuva! Kaket on vielä ihan vaiheessa, samoin ruutu. Muut on ihan hyvällä mallilla. On siihen onneksi aikaa, sittenpähän nähdään mitä tulee treenata lisää..
Nomeilu on jäänyt hieman taka-alalle, kun ollaan niin paljon treenattu tokoa. Ei meinaa aika aina riittää, tai oikeestaan laiskuus iskee. Silloin tällöin ollaan dameilla tehty jotain. Riistoilla ollaan tehty pari- kolme kertaa treffien jälkeen. Oltiin äpyn luona käymässä parin päivän ajan ja pakko oli hyödyntää lähellä olevat pellot noutohommiin. Ihanaa jos meilläkin olis kiven heiton päässä pellot missä sais reenailla. Pellolla tehtiin lähihakua, tennispalloja piilotettiin(äpy piilotti, J näki) pellon laidalle, pajupuskiin(?) alue oli ehkä 10m*7m. Lähetyspaikkaa siirrettiin koko ajan kauemmas, tarkoituksena oli lähettää J linjalle, pysäytys alueella ja sitten vasta etsimään. Ensimmäisellä kerralla juos ylläripylläri pillistä läpi. Kävin juoksemassa koiran kiinni ja istutin paikkaan jossa pillitin, kävelin itse lähetyspaikalle ja kutsuin koiran pois. Uusi lähetys, ja nappiin meni. Pysähtyi tosi hyvin. Välillä tehtiin kakkosmarkkeerauksia(toinen heitto vasemmalle puolelle lähihakualuetta ja toinen oikealle..), jonka jälkeen jatkettiin lähihakua. Tämän jälkeen tehtiin linjakakkonen(mark.), niin että J näki heiton ja kaaren, muttei pudotuspaikkaa. Tämänkin meni hyvin. Takimmainen dami antoi etsiä itseään hieman.
Sama treeni tehtiin uusiksi seuraavana päivänä, huomattavasti hienommin meni seuraavana päivänä ;) Lisäksi otettiin viereiseen järveen parit kakkosmarkkeeraukset. Matkat oli lyhyitä (..koska heittäjänä oli äpy, jaksaa heittää ehkä viis metriä, hihih..). Palautukset järvestä oli hyviä, tahallani jäin niin että matkaa rannasta mun luokse tuli parikymmentä metriä. Hyvin vielä muisti että ei saa ravistella ennen luovutusta.
Linjoja ollaan myös hinkattu ja hangattu. Niissä ei oikeestaan oo motivoituna/muistina ongelmia, sokkona täytyy olla joko selkeä kiintopiste tai "ura". Muuten alkaa mutkittelemaan.
Hakua ja vesimarkkeerauksia olen ottanut riistalla. Haku tehtiin järven "poukamaan". Tai oikeestaan sen toiselle puolelle, poukaman "päästä" lähti metsäautotie. Lokkeja oli pari, laitoin ne veteen. Toinen oli ihan rannassa, puskassa ja toisen heitin niin pitkälle kuin jaksoin. Variksia nakkelin neljä pitkin metsää, kuitenkin suht lähelle rantaa. Hakualue oli aika pieni, mutta ajattelin että näen ja pääsen helpommin puuttumaan mikäli nirppailee riistan kanssa. Lähetin koiran kohti metsää, selin tielle. Ajattelin olla noheva ja estää näin Jipon haun laajenemista "vastarannalle" eli poukaman toiselle puolelle. Ehei, ei onnistunut. J kävi ensin hakemassa kaksi varista metsästä (spont.ylösotot, jee!), jonka jälkeen se lähti rantaan ja ui_poukaman_yli vastarannalle. Ei sillä ainakaan oo ongelmaa haun laajentamisen suhteen ;) Kuunteli pilliä ja tuli heti pois.UIDEN(yleensä siis kiertää rantoja pitkin).Haku meni tästä eteenpäin hyvin, pysyi alueella ja jokainen riista nousi empimättä. Luovutukset oli hyviä, viimeistä (ja pienintä) varista hieman pyöritti suussa minun lähellä. En puuttunut, en tiiä miksi. Jälkikäteen mietin, että olisiko sittenkin kannattanut ärähtää. Lokeilla tehtiin myös markkeerauksia veteen, eri päivänä. Otteet oli syviä, näissäkin lähetyspaikka oli parikymmentä metriä rannasta. Hyvin palautti, eikä ravitellut kesken matkan. Nome koe olisi kesäkuun puolivälissä, mahduttiin mukaan :) Pitää vielä pari kertaa ennen koetta sulattaa riistaa ja toivoa, että koe menisi yhtä hyvin kuin treenitkin!
Mejä kokeeseen olen yrittänyt itseäni pehmitellä. Katsotaan uskallanko ilmoa laittaa, kesäkuussa mennään mökille niin pääsee vetämään taas jälkiä :) Kesäkuun lopussa on myös flattileiri, mulla on sopivasti siinä viikon kesäloma (loppuloma on sitten syyskuussa, toisin sanoen"äitiysloma"... ;) ) joten mennään jo keskiviikkona leirille ja ollaan sunnuntaihin asti. Huippua!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti